Miksi kalkki muodostuu HOCL-generaattorin ruteeni-iridium-titaanianodeihin? Kuinka estää pitkäaikaista hilseilyä elektrolyysikennoissa

Miksi kalkki muodostuu ruteeni-iridium-titaanianodeille? Kuinka estää pitkäaikaista hilseilyä elektrolyysikennoissa
– Lyhyt tekninen opas hypokloorihapon generaattorin käyttäjille
Yrityksemme huoltotiimi kuulee usein asiakkaiden sanovan: "Vaikka anodin kokoa suurennetaan suhteellisesti, tehokas klooripitoisuus ei kasva, kun taas virrankulutus kasvaa edelleen." Kun kuitenkin puramme elektrolyysikennoa ja tutkimme elektrodeja pyyhkäisyelektronimikroskoopilla (SEM) ja röntgendiffraktiolla (XRD), huomaamme tilanteen poikkeavan odotuksistamme: kova, paksu kalsium-magnesium-asteikko ei ole enimmäkseen ruteeni-iridium-titaanianodilla, vaan katodilla suoraan sitä vastapäätä. Anodipuolen ongelmat johtuvat pääasiassa sekamittakaavan, biokalvon ja vanhentuneiden pinnoitteiden yhdistelmästä. Pelkästään kalliimman anodin vaihtaminen ei useinkaan ratkaise perimmäistä syytä – elektrodin ja liuoksen välisessä rajapinnassa tapahtuu hilseilyä, mikä on paikallinen sähkökemiallinen ilmiö, joka ei liity anodimateriaalin kulumiseen.
Suhtaudumme mittakaavan ehkäisyyn "mikroympäristön hallintaan käyttöliittymässä". Alla selvennämme neljää keskeistä kohtaa: missä ja miten mittakaava muodostuu; kuinka ohut hilsekerros voi vahingoittaa kalliita pinnoitteita; vastaavat napaisuuden vaihdon ja happopesun kustannukset; ja mittakaavan ehkäisystrategiat, jotka on suunniteltu minimoimaan elektrolyyttikennojen pitkäaikaiset seisokit.
I. Missä skaalaus tapahtuu: Katodin puolella piilee näkymätön alkalinen vyöhyke
Otetaan esimerkkinä hypokloorihapon tuotanto laimean suolaliuoksen elektrolyysillä: kloorikaasua vapautuu anodilla ja se muunnetaan sitten hypokloorihapoksi; katodi kuluttaa jatkuvasti vettä ja vapauttaa vetykaasua, kun taas hydroksidi-ioneja tulee jatkuvasti ulos ohuesta vesikalvosta, joka on tiukasti kiinni elektrodilevyyn. Tämä vesikalvo on vain kymmeniä - satoja mikrometrejä paksu. Koska hydroksidi-ionit eivät ehdi sekoittua tasaisesti ympäröivään veteen, katodin pinnan paikallinen pH nousee yhtäkkiä sisään tulevan veden neutraalista tai jopa heikosti happamasta pH:sta voimakkaasti emäksiseen pH-arvoon 11-12.

Siksi riippumatta siitä, tuottaako laite heikosti hapanta hypokloorihappoa vai alkalista natriumhypokloriittia, katodin pinnalla on aina vahvasti emäksinen vyöhyke, joka toimii kasvualustana hilseilylle.
Sekä raakasuola että vesi sisältävät pieniä määriä kalsium- ja magnesiumioneja sekä pieniä määriä bikarbonaatti-ioneja. Saavuttuaan alkaliselle vyöhykkeelle kalsiumionit reagoivat hydroksidi-ionien kanssa muodostaen kalsiumhydroksidia (kalsiumhydroksidihydraattia), joka muodostaa kattilan pääkomponentin; sitten ne reagoivat bikarbonaatti-ionien kanssa muodostaen kalsiumkarbonaattia. Magnesiumionit muodostavat magnesiumhydroksidia, mutta niiden pienen määrän ja hienon kidekoon vuoksi niitä ei voi erottaa asteikkoon sekoitettuna. Stabiilin elektrolyysiprosessin aikana, jonka mitattu virrantiheys on 1000 ampeeria neliömetriä kohti, 80-90 % kiteistä muodostuu suoraan katodilevyille. Pyyhkäisyelektronimikroskooppi paljastaa, että nämä suomut koostuvat kuusikulmaisista hiutaleista ja lyhyistä sauvamaisista rakenteista, jotka ovat tyypillisiä kalsiumhydroksidille.
Anodin puolella tilanne on toinen. Kalsiumhydroksidia esiintyy voimakkaasti hapettavassa, klooria kehittävässä happamassa ympäristössä, jossa se kamppailee pysyäkseen stabiilina, mikä johtaa hyvin vähän paksun, kovan alkalisen hilseen muodostumiseen. Tässä on kolme pääongelmaa: kerrostumat ja rauta-mangaanihiukkaset imeytyvät pinnoitteen halkeamiin; pienvirtavyöhykkeillä, kuolleissa kulmissa ja seisokkien aikana bakteerit ja levät erittävät solunulkoisia polymeerejä muodostaen biofilmejä, jotka toimivat liiman tavoin ja sitovat hiukkasia ja mikrokiteitä elektrodilevyihin; jos sitä ei puhdisteta perusteellisesti, kalsium- ja magnesiumhilse jää jäljelle napaisuuden vaihtamisen jälkeen.
Yhteenveto: Kova hilse muodostuu ensisijaisesti katodille, kun taas anodia vaivaavat sekahilse, biofilmit ja pinnoitevauriot; siksi mittakaavan ehkäisyssä on käsiteltävä molempien osapuolten ongelmia samanaikaisesti.
II. Kuinka asteikko muodostuu vähitellen
Aikaisemmin uskottiin, että hilseilyä tapahtuu, kun ionien pitoisuus vedessä on tarpeeksi korkea aiheuttamaan saostumista. Viimeaikaiset tutkimukset osoittavat, että tämä prosessi ei ole niin yksinkertainen; kalsiumhydroksidin muodostuminen käsittää tyypillisesti neljä vaihetta: kalsiumionit aggregoituvat ensin katodin rajapinnassa nanomittakaavan klustereiksi (ei vielä kiteytynyt); kun hydroksidi-ionit kerääntyvät ja kalsiumhydroksidi ylikyllästyy, ydintymistä tapahtuu samanaikaisesti elektrodin pinnalla ja suspensiossa; sitten ytimet kasvavat tiettyjä kidepintoja pitkin kuusikulmaisiksi levymäisiksi kiteiksi; Lopuksi levymäiset kiteet liittyvät toisiinsa ja pinoutuvat muodostaen huokoisen mutta tiheän kerroksen, joka ympäröi hiukkasia.
On olemassa kaksi muuta tekijää, jotka jäävät usein huomiotta, mutta jotka voivat auttaa estämään kalkkikiven muodostumista. Magnesiumionit saavat kalsiumhydroksidikiteet muuttumaan epätarkemmiksi ja raekooltaan pienemmiksi, mikä johtaa löyhempään hilseilykerrokseen, joka huuhtoutuu helposti pois vesivirtauksen vaikutuksesta; orgaaniset aineet, kuten humushappo, ovat vieläkin tehokkaampia, koska ne voivat kelatoida kalsium- ja magnesiumioneja, mikä pienentää kiteiden ja osakiteiden kokoa noin 112 nanometristä 75-90 nanometriin. Orgaanisia aineita ei kuitenkaan voida suoraan käyttää teknisissä sovelluksissa, koska ne lisäävät energiankulutusta ja ne on poistettava ennen juomaveden ja elintarvikkeiden desinfiointia. Niiden arvo on siinä, että ne muistuttavat meitä siitä, että on tehokkaampaa estää hilsettä "kasvamasta suuremmaksi tai tiheämmäksi" kuin puhdistaa se jälkikäteen.
Kuinka suorittaa rutiinihuolto ja seurata käyttöikää
Meillä on joitain suosituksia. Luo säiliön peruspainetietue jokaiselle yksikölle ja dokumentoi säiliön alkuperäinen paine normaalilla suolapitoisuudella ja virtausnopeudella; käytä tätä viitteenä arvioidessasi skaalausta myöhemmin. Tarkkaile kolmea indikaattoria: säiliön paineen tasaista nousua, saatavilla olevan kloorin vähenemistä ja sähkönkulutuksen kasvua metristä vettä tai grammaa saatavilla olevaa klooria kohti. Tarkista vuosihuollon aikana irroituneet pinnoitteet, elektrodeja tukkivat kalkkikerrostumat ja suljettujen virtauskanavien muodonmuutokset. Noudata happopesussa tarkasti valmistajan suosituksia hapon tyypistä, pitoisuudesta ja kestosta ja huuhtele sitten huolellisesti puhtaalla vedellä. Vältä jättämästä laitetta käyttämättömäksi pitkiä aikoja; sammuttamisen yhteydessä tyhjennä suolaliuos ja huuhtele elektrodit, sillä pitkäaikainen altistuminen kostealle ympäristölle edistää biofilmin kasvua ja paikallista hilseilyä.














